"Uusi jääkausi on tulossa ja koko Englanti taistelee totaalista jäätymistä vastaan. Kaikki energialähteet on kulutettu loppuun ja epätoivo valtaa maan. Nuori kuningas päättää käyttää viimeisen valttikorttinsa, ennen kuin kuninkaan valta lopullisesti rapistuu ja anarkia valtaa saarivaltakunnan. Hän julistaa sodan Ranskalle ja lähtee seuraamaan kuningas Edvardin kuusisataa vuotta aikaisemmin tekemän sotaretken jalanjälkiä. Sotaretki etenee vauhdikkaasti ja Calais'n valloitetaan ilman suurempia vaikeuksia. Lopulta jääkausi tavoittaa kylmyydessä värjöttelevät sotajoukot. Kärsivät janoiset miehet eivät saa hetken lämpöä edes jäätyneistä viinileileistään.
Kuningas lähtee Ranskaan on historiallinen seikkailuelokuva, joka perustuu Paavo Haavikon samannimisen kirjan dramatisointiin. Elokuva kertoo ihmiskunnan historiasta ja ihmisistä, jotka eivät ymmärrä omaa historiaansa, vaan antavat kaiken tapahtua uudestaan. Elokuva kiteyttää äärimmäisen räikeästi ihmisen käyttäytymisen mielettömyyden, väkivaltaisuuden, vallan väärinkäytön ja sen näkyvät tulokset. Ikäraja: 12 Genre: Draama Tuottaja: VLMedia Discs: 1 Ohjaaja: Anssi Mänttäri Näyttelijät: Matti Pellonpää, Lasse Pöysti, Kati Outinen Valmistusvuosi: 1986 Valmistusmaa: Suomi Kesto: 80 min Ääni: Dolby Digital stereo Kieli: Suomi Tekstitykset: - Kuvasuhde: 16:9 anamorphic widescreen Formaatti: DVD"
Jaa käyttämällä suosikkipalveluasi
Arvostelut (0)
Arvostellaaksesi tuotteen sinun pitää kirjautua sisään.